Kategoriat
Muu toiminta

Karhunvartija, Tomi!

Porin Karhunvartijoiden ahkera aktiiviharrastaja, Tomi, on juuri valmistunut ylioppilaaksi Nakkilan lukiosta. Karhunvartijatkin kävivät tervehtimässä Tomia ja utelemassa häneltä tulevaisuuden suunnitelmia.

Tomi on pienestä pitäen harrastanut tähtitiedettä. Kiinnostus on saanut alkunsa omalta kotipihalta, jossa taivas kirkkaana yönä on paljastanut ihmeelliset salaisuutensa. Ursaan Tomi liittyi jo 7 -vuotiaana, joten syyskuussa 19 -vuotta täyttävä Tomi, on tähtitieteessä nuoresta iästään huolimatta vanhakonkari! Karhunvartijoissa Tomi on vaikuttanut jo 7-vuotta ja on myöskin innokas tähtivalokuvaaja, sekä Karhunvartijoiden hallituksen jäsen.

Heinäkuu on merkittävää aikaa Tomille, sillä armeijan vihreät kutsuvat palvelukseen, jonne Tomi tuli valituksi haluamaansa linjaan. Armeijan viikonloppuvapailla Tomi aikoo kotiseuduillaan kerjetä myös harrastamaan tähtitiedettä. ”Saturnus olisi vähintäänkin havaittava”! Kaukoputki ei taida vakiovarusteisiin kuulua, joten se saa kaiketi jäädä kotiin.

Armeijan jälkeen suunnitelmana olisi päästä Tampereen teknilliseen yliopistoon. Ammattina Tomia kiinnostaa lentäjän ura. Olisikohan Tomin ”kultainen unelma” kenties astronautin ura? Saimme Juhan kanssa tähän vastauksenkin, mutta te saatte kysyä sitä Tomilta itseltään, Ulvilan tähtitornilla!